|
Tämä on virtuaalitalli, this is
a sim-game stable
Tervetuloa
Olet saapunut tallille, jolla on
värikäs historia takanaan. Toimintaa on ollut aina
pienestä pihatallimeiningistä suursiittolayrityksiin, nimikin
oli ensimmäiset kuusi vuotta Nuuhkun- eikä Latun Talli.
Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, ja vaikka
toimintamallit muuttuvat niin Latula on ja pysyy!
Mitä talli sitten nyt on? Niin, siinäpä hyvä
kysymys, sillä toiminnastamme löytyy aina kasvatusta,
kisaamista kuin pientä tuntitoimintaakin. Ehkäpä siis
uskaltaisin kutsua paikkaa harrastetalliksi
osuvamman kuvauksen puutteessa -me olemme vähän kaikkea mutta
silti emme oikeastaan mitään tiettyä. Hoitajia otamme
mieluusti hevosten kanssa auttamaan ja tuntejakin tosiaankin edelleen
pyöritetään, mutta vuonna 2011 kokeiltua
ratsastuskoulutoimintaa tuskin otamme aivan
täysipäiväisenä takaisin, sillä tuntilaiset ja
tuntien suunnittelu, hoitajien palkitseminen ja hevosiin panostaminen
eivät meinanneet mahtua samaan muottiin. Siksipä nykyisin
hoitajatoiminta on kutistuneempaa, tuntitoiminta hoitotarinoiden
varassa, hevosiin sitten taaskin panostamme entistäkin
enemmän.
Turhan paljon turhia jorinoita. Toivottavasti viihdyt tallin ja sen
toiminnan parissa,
Latu (VRL-01436 HäRa)
|
Uusin päivitys 23.5.12
× Sepelle uusi kuva.
× Kisakalenterien päivittelyä.
× Tallille saapui upea suomineito Pii-Piirto, tutummin Piirto
vain.
× Iipiem tuli Veenin kakkoshoitajaksi Chaon viettäessä
kiireistä kesää.
Muistathan myös

Seuramme Hämyratsastajat.
Varusteemme tarjoaa:
Suosittelemme:
× Hawa
Gaited Horses
× VT Atlas
× Rikjandi

|